Avainsana-arkisto: lavan takana

Tuottajat: Varjo speksin yllä

Mitä se sellainen tuottaja oikein tekee?

Tuottajan rooli on etenkin monelle speksiin vihkiytymättömälle varsin mystinen ja arvoituksellinen asia. Eikä ihme: näyttelijöiden, tanssijoiden, bändin ja monien muiden tiimien panos on lavalla selvästi nähtävillä, kun taas tuottajan työ onkin toimia omnipotenttina asioiden järjestelijänä projektin kulisseissa. Kuulostaakin hienolta, kun voi sanoa tutuille tulleensa “palaverista” parisen kertaa viikossa.

Usein tuottajien kommunikointi speksiläisten kanssa muistuttaa pahasti tätä… <klik>

Tuottajan pitää olla koko ajan selvillä kaikesta, mitä speksissä tapahtuu: mitä enemmän hän tietää, sen parempi. Siinä missä näytelmän ohjaaja käskee taiteellisia tiimejä toimimaan tietyllä tavalla halutun lopputuloksen saavuttamiseksi lavalla, ei tuottaja yleensä puutu esitysten taiteelliseen puoleen. Sen sijaan tuottaja pitelee käsissään näkymättömiä lankoja, joista hän vetelee harkintansa mukaan kuin nukketeatteriohjaaja konsanaan – paitsi että lankavyyhdin toinen pää koostuu koko projektin tekijöistä, yhteistyötahoista sekä erinäisistä yllättäen ajankohtaisiksi muodostuneista polttavista kysymyksistä. Erityistilanteita tulee eteen huomattavan paljon, ja ne usein vaativat nopeaa ja luovaa ongelmanratkaisua.

17230277_10155226742369497_1854269378_o
Tuottaja hakemassa evästä speksille.

Tuottaja tekee paljon aikatauluja, hoitaa produktion tiedotusta, selvittelee ristiriitoja, järjestää tapaamisia sekä pyrkii kaikin keinoin auttamaan muita ja mahdollistamaan projektin kivuttoman etenemisen. Tärkeää on osata vetää juuri oikeasta narusta juuri oikeaan aikaan ja varoa, etteivät langat pääse siinä pahasti sotkeutumaan toisiinsa. Koska lankoja on paljon ja ne ovat toisinaan tuottajalle itselleenkin vaikeasti nähtävissä, vaatii tuottajan työ pikkutarkkuuden, stressinhallinnan, ennakoimisen ja joskus jopa suoranaisen ennustamisenkin kykyjä. Näitä taitoja tarvitaan tuottajan toimikauden alusta aina esityskauteen saakka, jolloin viimeisetkin speksipalapelin palaset on loksauteltu kohdilleen ja yleisö pääsee nauttimaan upeasta show’sta. Ja vaikka tuottajat vuoden aikana palaveeraavat, neuvottelevat ja pitävät yhteyttä lukemattomien speksiläisten kanssa, on tuottajan rooli itse näytelmässä (lankavyyhdin tavoin) yleisölle näkymätön. Voidaankin sanoa, että tuottaja on tehnyt työnsä kiltisti, mikäli tavallinen näytelmän katsoja ei missään vaiheessa edes muista, kyseenalaista saati aisti hänen mukanaoloaan eikä muutenkaan kaipaa häntä mitenkään, vaikka todellisuudessa tuottajien läsnäolo suorastaan leijailee speksin yllä. Ehkä hommansa hyvin hoitanutta tuottajaa kuvaakin parhaiten termi “oopperan kummitus”, “teatterin kummitus”, “speksin kummitus” tai niin edelleen. Ai ei vai? No, ainakin se sopisi tämän kevään kauhuspeksin teemaan!

Kaudella 2016-2017 PahkiSpeksillä on neljä tuottajaa: koko projektin vastaava tuottaja Elisa Hietala, joka vastaa samalla myös tuottajatiimistä, ja kolme tavallista tuottajaa eli Aleksi Niskavaara, Joonas Uusitalo ja Nora Massinen. Tuottajilla on kaikilla omat vastuutiiminsä (esim. valaistus, koreografia, lavastus). Tämän lisäksi tuottajat tekevät yhteistyötä Pahki ry:n hallituksen kanssa, pitävät viikoittaisia tuotantopalavereja tiimivastaavien kanssa ja hoitavat esimerkiksi markkinointitehtäviä. Näiden kuukausien aikana speksistä ja etenkin Varjo Sanginsuun yllä -musikaalista on tullut meille tuottajille kullankallis. Jännityksellä odotamme (mitä vaan lisää tämänvuotisen näytelmän aiheen kammottavuus), mitä tapahtuu, kun Pohjankartanon sali vihdoin ensi viikon perjantaina tyhjenee viime hetken valmisteluja tekevistä speksiläisistä ja täyttyy muista ihmisistä. Puheensorina vaimenee, kaikki työ on tehty ja näytelmä voi vihdoin alkaa…

  • Tuottajat Elisa, Aleksi, Nora ja Joonas

Päiväni ohjaajana

Muuten Marjo, muistitko että tänään on ohjauksen blogitekstin deadline?”

Totesin joku päivä ystävälleni, että jos kaikki asiat olisivat täydellisessä hallinnassa, niin siinähän katoaisi kaikki jännitys elämästä. Näitä sanoja on hyvä muistella tällaisina hetkinä.

Vastaushan siis oli varsin selkeä ”en muistanut”. Tai ehkä todellisuudessa ”ai niin” tai ”hups”, mitä näitä nyt on. Niinpä kotiin päästyäni klo 21:47 kysyin parilta ystävältäni, mitä he haluaisivat lukea ohjauksen blogikirjoituksesta. Kuulemma hauskasti kirjoitetun tekstin ohjaajan arjesta ja siitä, mitä ohjaus tekee – siis esityksen jälkeen spottivalossa kumartelun lisäksi. Ajattelin toteuttaa kaksi kolmesta toiveesta, ja kuvata teille yhden (1) päivän ohjaajan arkea 10 (kymmenen) päivää ennen ensi-iltaa.

Aamu

Tämä arkinen maanantaiaamu valkeni suhteellisen kirpeänä ja raikkaana klo 11:30 aikoihin, kun sisäsyntyinen tarpeeni toteuttaa itseäni öisin kohtasi flunssan aiheuttaman venymän yöuniin. Luonnontieteilijä sisälläni huokaa, kun suunniteltu aamupalan lähde, Humus-kuppila, on sulkenut ovensa lomaviikoksi. Yliopiston kirjaston ryhmätyötilat ovat tavanomaista autiompia kun speksin päättävät tahot, eli ohjaus, tuotanto ja hallitus, istuvat auringon valaisemassa huoneessa nitisevillä tuoleilla. Viimeiset viikot ennen esityskautta ovat täynnä tekemistä kaikilla osapuolilla, joten palaveri on tärkeä ja keskustelu hedelmällistä. Tarjolla olevat keksit myös hiljentävät murisevan mahan hetkellisesti.

Ohjaajan tauko.
Parin viikon takainen arkinen taukokuva kera ystävän ja tyhjien kakkulaatikoiden.

Päivä

Sovitun palaverin päättyessä noin klo 14:50 hymyilen jo tutuksi tullutta anteeksipyytävää hymyä vieressäni istuvalle apuohjaajalleni Aarnille, ja jäämme vielä reiluksi tunniksi hoitamaan ohjauksen sisäisiä asioita (aikatauluja, tiedotusta, viestien lähettelyä taiteellisille vastaaville, lisää aikatauluja). Yhteisymmärrys ei vaadi ponnisteluita, mutta aiheesta lipsuminen on todellinen riski. Hetken ajan voin kuitenkin kuvitella omaavani toiset aivot, jotka työskentelevät vieressäsi kuuliaisesti etäyhteyden avulla tuplaten vuorokaudessa käytettävissäni olevat tunnit. Liian nopeasti tämä hetki on tietenkin ohi, ja lisäpää ottaa vallan takaisin itselleen ja käskee hankkimaan ruokaa ennen illan treenejä.

Iltapäivä

Käynti kotona jää lyhyeksi kun syödessäni laitan samaan aikaan eteenpäin kommentteja ja ajatuksia maskeeraustiimille. Myös lavastus- ja tarpeistotiimi on viimeistelemässä lavasteita ja pyytää mielipidettä, joka on onneksi helppo muodostaa vastaavan lähettämän kuvan pohjalta. Kello on tasan 18:00 kun käyn mutkan harjoitussalissamme L7:ssa ja jätän näyttelijät roudaamaan pöydät ja tuolit luentosalin reunoille saadaksemme aikaiseksi melko kaukaisesti esitystilamme Pohjankartanon salia muistuttavan tyhjän tilan. Aarni on jälleen paikkaamassa, kun päivitetyn käsikirjoituksen tulostaminen on jäänyt hupenevien minuuttien jalkoihin. Näyttelijät syövät tiimiläisten tuomia herkkuja ja aloittavat lämmittelyn Aarnin johdolla samalla kun minä laitan alkukeskustelussa esille nousseita kysymyksiä eteenpäin laulukonsultille ja sovitusvastaavalle.

IMG_1291
Näyttelijöiden lämppä kattaa parhaimmillaan fyysisen lämmittelyn, äänenavauksen ja keskittymisharjoituksen.

Ryhmän yhteenhioutuminen ja esitysten läheneminen näyttäytyvät harjoituksissa myös lisääntyvänä levottomuutena, satunnaisina näyttelijäkasoina lattialla sekä nauruun purskahtamisina niin kohtauksissa kuin niiden ulkopuolellakin. Ohjaajana en myöskään tässä vaiheessa ole missään määrin enää niin pelottava auktoriteetti, ettenkö saisi osaani rennon tunnelman mukanaan tuomasta naljailusta (”jos vaikka ohjaajakin olisi hiljaa” kuuluu palaute, kun keskeytän kohtauksen alun määrättyäni itse ensin hiljaisuuden). Silloin tällöin vaihdetut katsekontaktit apuohjaajan kanssa kertovat kuitenkin, ettemme voisi olla enempää tyytyväisiä tiimiimme. Toinen puoliaika saadaan käytyä läpi kunnialla ja kyyneleet sekä hymy ovat harjoitusten lopussa (klo 21:17) herkässä.

Ilta

Aloittaessani lopulta blogitekstin kirjoittamisen takana on 10 tuntia speksiä, 25 kohdattua speksiläistä ja ympärillä jo lähes valmiiksi muotoutunut esitys, joka tulee heräämään seuraavan viikon ensi-illassa eloon upeampana kuin mielikuvissani olisi koskaan ollut mahdollista. Ja vaikka kaikki ei vielä silloinkaan olisi täydellisesti hallinnassani, ei se haittaa, koska niin speksi kuin elämäkin on täynnä improvisaatiota, joka tekee molemmista yhtä lailla jännittävän.

TL;DR:

Apuohjaajan vastaus kysymykseen ”mitä ohjaaminen on?”:

”Ohjaaminen on sitä, että keksii näyttelijöille rakentavaa tekemistä ja katsoo, että muutkin tiimit tuotoksineen näyttävät ja kuulostavat samalta kuin ohjaajan mielikuvissa. Tai sinne päin. Tätä visiota pitää sanallistaa usein ja monille, jotta muutkin tietäisivät, mitä tavoitellaan.
That’s about it.”

Marjo & Aarni
– eli ohjaaja ja sen lisäaivot

Pieruääniä satapäisille yleisöille

Ohjaaja kysyi minulta, miksi halusin ääniefektivastaavaksi. Hieman oli tuima katse hänellä, kun vastasin, että siksi, koska pääsen näkemään jokaisen esityksen ilmaiseksi aitiopaikalta ja soittamaan pieruääniä satapäisille yleisöille.

Harmillisesti, käsikirjoituksessa ei ollut yhtäkään flatulenssia, mutta ääniefektit ovat kyllä hieman isommassa roolissa tässä tuotannossa kuin parina aikaisempana vuotena. Jopa kolmessa eri kohtauspaikassa taustalla kuuluu ambienssi. Tietysti on myös liuta ääniä joita erilaiset lavalla näkyvät esineet pitävät, ja äänen avulla joissakin kohdissa tuodaan esiin myös lavan ulkopuolisia tapahtumia.

Jonkin verran työnjakoa on minun ja stagehandien välillä tehty siten, että erilaiset kolaukset ja vastaavat tehdään ihan autenttisesti esineitä yhteen lyöden lavan sivustoilla, joten minun roolikseni jää sellaisten äänien tuottaminen joita näin ei voida toteuttaa.

Olenkin tuntikausia kuunnellut monenlaisia ääniä netin ilmaisista äänikirjastoista ja edeltäjältäni saamastani tiedostodumpista. Harmillisesti netistä löytyvät äänet harvoin ovat juuri sellaisenaan soveltuvia meidän speksiin. Edessä on vielä pitkät sessiot Audacityn kanssa efektejä hioen. Äänitiedostoja täytyy pätkiä lyhyemmäksi, yhdistellä ja lisätä esimerkiksi kaikua sopivan lopputuloksen aikaansaamiseksi. Vielä kuitenkaan en ole nähnyt tarvetta alkaa itse äänittämään mitään elementtejä.

Pelkän käsikirjoituksen perusteella oli ääniä melko hankala suunnitella, mutta tehoviikonloppujen aikana placeholder-ääniefektejä soiteltuani läpivedoissa kokonaisuus alkaa hahmottua paremmin, ja minullekin on tullut idea minkälaiset efektit toimivat parhaiten noissa kohtauksissa. Viimeisimmän tehoviikonlopun omstartillinen läpiveto erityisesti sai minut hahmottamaan minkälainen arsenaali omstart-ääniä on oltava, ja kirjasin ylös kaikki mitä olisin halunnut mihinkin tilanteeseen soittaa.

Havaitsin myös, että käsikirjoitettuihin ääniefekteihin mainiosti soveltuva yksinkertainen soundboard-softani käy hieman kömpelöksi suuren omstart-äänivalikoiman kanssa, joten päätin ottaa rinnalle erillisen softan, jolla ohjelmoin omstart äänet pikanäppäinten taakse. Täytyy kuitenkin rajoittaa ylimääräiset ääniefektit n. pariinkymmeneen, koska minun täytyy kyetä tekemään päätös sopivan äänen soittamisesta silmänräpäyksessä kun tilanteen komiikka sitä vaatii.

Ainiin. Sen voisin vielä mainita, että huomasin, että on ihan hyvä ottaa äänentoistokäytössä olevasta laitteesta järjestelmän äänet pois päältä. Windowsin haittaohjelmantorjuntailmoituksen aiheuttamat piippaukset eivät nimittäin sovi aivan mihin kohtaan tahansa.

– Tapani

Näkyvän Valon Olennot

Huh.

Takana viimeinen tehoviikonloppu ja kolmisenkymmentä tuntia armotonta roudaamista, treenaamista ja improvisaation juhlaa.

Tästä se lähtee. Kuvaaja: Lasse Rautio
Tästä se lähtee. Kuvaaja: Lasse Rautio

Tämän yhdistyksen historian aikana ensimmäistä kertaa on tehoissa mukana pyörinyt myös vasittu valotiimi joka koostuu allekirjoittaneesta, valostusvastaavan ominaisuudessa, sekä speksin tuoreesta moniosaajasta Ari Kivimäestä. Työnjako tiimissä on lyhykäisyydessään sen kaltainen, että minä vastaan kunkin kohtauksen ja biisin valosuunnittelusta yhdessä ohjaajan ja koreografien kanssa ja pyrin parhaani mukaan välittämään tämän näkemyksen esityspaikkamme tekniselle henkilöstölle. Esitysten aikana valojen sytyttely ja sammuttelu on minun vastuullani. Ari puolestaan vastaa käsikäyttöisen spottivalon eli ns. seuriksen käyttelystä.

Valomies ja seuris
Valostusvastaava ja seuris. Kuvaaja: Lasse Rautio

Kipinä lähteä tekemään speksiin valoja heräsi pari kolme vuotta sitten, kun silloinen ohjaaja Antti-Pekka Toijonen kyseli itselleen apumiestä nimenomaan valaistusta silmälläpitäen. Kiinnostuksen siemen kylvettiin ja ensimmäiset askeleet teatterivalaistuksen maailmaan otettiin siis vanhemman mestarin oppipoikana Ruumis on vielä lämmin -speksin aikana ja innostus jäi kytemään. Myöhemmin kävin myös Oulun Ylioppilasteatterin valogurun Antti Leimin pitämän nelipäiväisen Valo- ja äänitekniikan kurssin.

Kuvitus
Hämäriä kuvitelmia. Piirtäjä: Henry Vähätaini

Viimevuoden speksin vietin vanhan rakkauteni tanssin parissa, samalla kuitenkin keräillen valokalustoa sieltä ja täältä niin, että tämänkertaiseen produktioon tekijöitä haettaessa uskaltauduin ottamaan haasteen vastaan. Ja koskapa paitsi mielen perukoille, myös viisimilliselle ruutupaperille oli piirtynyt ajatus mailman eeppisimmästä valotelineestä, tilasin työpaikan kautta reilut satakaksikymmentä metriä teräsputkea ja ryhdyin hommiin…

kuva4
Hommat menee putkeen. Kuvaaja: Henry Vähätaini

Noh, aivan valmista ei telineestä viimeiseenkään tehoon tullut, mutta eipä se toisaalta ollut myöskään homman pääasiallinen tavoite. Oikeastaan tavoitteeni tähän asti voisi tiivistä pyrkimykseksi tehdä mahdollisimman paljon virheitä, saadakseni selvyyden siitä mitä valoilla pystyy tekemään, mikä toimii ja mikä ei. Tästä eteenpäin pyrin tislaamaan saaduista kokemuksista toimivat ratkaisut kuhunkin tilanteeseen ja hahmottelemaan niistä toimivan kokonaisuuden suurelle areenalle. Pohjankartanon ensi-iltaa odotellessa.

kuva5
Tähän on tultu. Kuvaaja: Lasse Rautio

 

  • Henry

Runosuoli kuplii

(Sanoituksen roolista Speksissä kerrottiin tarkemmin edellisessä sanoituksen blogipostauksessa.)

PahkiSpeksin sanoitustiimin työrupeama alkaa hiljalleen olla voiton puolella. Pahkissa kiireisin sanoittamisajanjakso sijoittuukin syksyn puolelle, jolloin biisejä valitaan kiireisellä tahdilla ja ruvetaan valinnan jälkeen hetimiten työstämään. Tavoitteena on nimittäin ollut, että ensimmäiseen tehoviikonloppuun mennessä näytelmän ensimmäisen väliajan kappaleet olisi jo sanoitettu sekä koreografioitu.

Näin vuodenvaihteesta ja Pahkin joulurauhasta vähitellen arkeen palatessamme edessämme on vielä viimeisten biisien sanoittamisen päälle muun muassa syksyllä (ja viime vuonna) pahoin laiminlyöty mutta sitäkin tärkeämpi ryhmäytymisilta. Saapa nähdä, mitä huikeaa siellä saadaan aikaiseksi.

Tänä vuonna seitsenhenkisen sanoitustiimimme jäseniä – Topia, Emiliaa, Tomia, Tuomasta, Markusta, Lauria sekä allekirjoittanutta – on käytetty koekaniineina uuden ryhmäkommunikaatiotyökalun hyödyntämisessä. Kyseessä on Discord-niminen palvelu, ja vaikka se aivan toisenlaiseen käyttöön onkin kai tarkoitettu, tulokset ovat olleet myönteisiä. Sen avulla keskusteluun on voinut esimerkiksi helpommin osallistua sanoitustiimin lisäksi sanoittajien työskentelylle tärkeät muut tahot, kuten ohjaaja ja muut musiikkivastaavat.

Uuden kommunikaatioväylän lisäksi biisien “workflow’ta” on kehitetty. Aiempien vuosien vesiputousmallia lähentelevästä työtavasta on otettu pienehkö mutta hyödylliseksi osoittautunut irtiotto, jossa kunkin biisin sanoittaja, koreografi sekä ohjaaja ovat palaveeranneet keskenään biiseistä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Tämän ansiosta työskentely on ollut sekä tehokkaampaa että joustavampaa.

Näin talvi-iltain päivä päivältä myöhemmin tummentuessa haluankin toivottaa kaikille hauskaa adventtia, tuota pyhää speksinodotusaikaa!

-Tuomo